Tiina Rättilä & Jarmo Rinne

Kirjoitus on julkaistu Turun Sanomissa 7.1.2016

Kymmenien tuhansien turvapaikanhakijoiden tulo Suomeen tänä syksynä [2015] on ollut suuri haaste viranomaisille ja kansalaisille. Sitä se on toki ollut myös hakijoille itselleen.

Julkisuudessa on kannettu huolta siitä, uhkaavatko turvapaikanhakijat kuntalaisten ja maan turvallisuutta. Vastaanottokeskuspaikkakunnilla on pelätty etenkin tyttöjen ja naisten turvallisuuden puolesta. Joitakin hakijoiden tekemiä raiskauksia tai niiden epäilyjä on tullut esiin. Vastaanottokeskuksissa on välillä selvitelty tulijoiden keskinäisiä riitoja poliisipartioiden voimin.

Hankalin turvallisuuskysymys koskee sitä, lisäävätkö turvapaikanhakijat terrorismin uhkaa. Suojelupoliisin mukaan tämäkin on mahdollista.

Toistaiseksi valtaosa turvallisuusongelmista on noussut kantaväestöstä. Rasistinen käyttäytyminen kaduilla, polttopulloiskut vastaanottokeskuksiin, turvapaikanhakijoiden pahoinpitelyt ja vihapuhe netissä ovat lisänneet yleistä turvattomuuden tunnetta. Pelkona on kansan kahtiajakautuminen ja väkivaltaisten yhteenottojen yleistyminen eri ryhmien välillä.

Pakolaiskriisiin liittyvistä turvallisuushaasteista keskusteltiin Oikeusministeriön järjestämässä seminaarissa Helsingissä 17.12.2015. Seminaarin keskusteluissa nousi esiin, että viranomaisten ja vapaaehtoistyöntekijöiden hartiat eivät pidemmän päälle riitä ongelmien ratkomiseksi. Jatkossa avainasemaan nousevat kuntalaiset ja asukkaat itse.

Asukkaiden roolista paikallisyhteisöjä koskevien ongelmien ratkaisussa on olemassa tuoretta tutkimustietoa. Omassa tutkimuksessamme olemme kartoittaneet asukasliikkeiden toimintaa eri puolilla Suomea.

Asukasaktivismi tarkoittaa vaikuttamista omaan lähiympäristöön. Aktivismiin kuuluu monenlaista tee-se-itse -toimintaa ravintolapäivän tyyppisistä pop up -tapahtumista pidempikestoisiin kehittämisprojekteihin, joiden kautta asukkaat vaikuttavat alueensa asioihin suoraan.

Haastateltaviemme mukaan asukasaktivismilla on myönteisiä vaikutuksia myös turvallisuuteen. Yhteisten projektien ja tapahtumien kautta asukkaat tulevat tutuiksi keskenään, mikä lisää keskinäistä luottamusta ja vahvistaa yhteisöllisyyttä. Myös tutkimusten mukaan vahva yhteisöllisyys estää häiriökäyttäytymistä ja vahingontekoja ja ehkäisee jopa rikollisuutta.

Asukasaktivismi, joka suhtautuu lisääntyvään pakolaisuuteen ja maahanmuuttoon käytännöllisesti ja rakentavasti, on tulevaisuudessa tärkeä väylä tulijoiden kotouttamiseksi ja kotiutumiseksi. Tästä on jo hyviä esimerkkejä.

Yhteisen turvallisuuden kannalta on tärkeää huolehtia ainakin kolmesta edellytyksestä. Ensinnäkin tulijat ja asukkaat tarvitsevat yhteistä tekemistä, niin vapaa-ajan kohtaamisia kuin jaettua vastuunkantoakin, joiden kautta osapuolet tulevat tutuiksi ja oppivat luottamaan toisiinsa.

Toinen edellytys on toimiva viestintä. Joissakin vastaanottokeskuksissa on kokeiltu esimerkiksi facebook-kaveruutta suomen- ja arabiankielisten ryhmien välillä. Kokemukset ovat olleet hyviä, ja tieto on kulkenut viiveettä molempiin suuntiin englannin kieltä taitavien turvapaikanhakijoiden välittämänä.

Kolmanneksi, asukkaat ja tulijat tarvitsevat hyviä käytäntöjä erimielisyyksien ratkaisuun. Sellainen on esimerkiksi asukasneuvosto, johon kuntalaiset ja turvapaikanhakijat valitsevat omat edustajansa ja joka kokoontuu säännöllisesti keskustelemaan yhteisistä ongelmista.

Olennaista on, että turvallisuutta päästään rakentamaan alhaalta ylös, ruohonjuuritasolta, jolloin se on perustaltaan kestävämpää kuin perinteinen viranomaisten ylhäältä alas tuottama ja pakkoihin perustuva turvallisuus.

Maahanmuuttajien ja kantaväestön suhteisiin ei löydy kestävää ratkaisua politiikan ylätasolta ja viranomaisten säädöksistä. Kyse on kulttuurin muutoksesta, joka vie oman aikansa.