Tutkimuksemme ensimmäisen vaiheen aineistonkeruu on loppusuoralla. Maata on kierretty idästä länteen ja etelästä pohjoiseen. Asukasaktivismin kirjo ja toimintatavat ovat todellakin monimuotoiset. Tutkimusaineiston keruun myötä on vahvistunut käsitys, että paikallinen demokratia ja politiikka eivät oikein tavoita kuntalaisia. Paradoksaalisesti lähidemokratia näyttäytyy kaukaisena ja paikalliset asukkaat huomioonottamattomana sanelupolitiikkana.

Tutkimuksen aikana on noussut muutamia ajatuksia, siitä mistä politiikassa loppujen lopuksi on kyse. Dogmaattisen perusmantran mukaan politiikka on yhteisten asioiden hoitamista. Jokainen politiikkaa edes jollakin tavalla seuraava ymmärtää määritelmän ongelmallisuuden. Ongelmat tiivistyvät siihen, mitä se yhteinen asia oikeastaan on. Onko se sitä, että joku jossakin norsunluutornissa päättää mikä on hyväksi jollekin alueelle perustaen päätöksensä vaikkapa laskelmiin/arvioihin siitä, miten taloudellinen toimeliaisuus ja tuottavuus paranevat tehtyjen ratkaisujen pohjalta? Näin yhteinen asia näytettäisiin ymmärrettävän kaupunkien ja kuntien näkökulmasta: yhteinen asia näyttäytyy taloudellisen tuottavuuden parantamisprojektina, jonka ansiosta kunta tai kaupunki saisivat lisää kassavirtaa julkisten palveluiden pyörittämiseen. Nykyisessä tiukassa taloustilanteessa tällainen ajatus on eittämättä houkutteleva ja saattaa jopa mahdollistaa kunnallisen julkisen palveluntuotannon ylläpitoa. Silti voidaan kysyä, onko taloudellisten seikkojen priorisoinnissa poliittisen päätöksenteon perusteissa sittenkään kyse yhteisestä asiasta tai enemmistön asiasta? Onko toivottavaa, että talous loppujen lopuksi määrittää harjoitettavan politiikan suunnan sekä keinovalikoiman.

Talouden rationaliteettien korostuminen poliittisessa päätöksenteossa johtaa muiden arvojen sivuuttamiseen ja varsin kylmään teknokraattis-taloudelliseen yhden totuuden politiikkaan. Tällaisessa politiikassa esimerkiksi luonto nähdään ensisijaisesti luonnonvarareservaattina, jota pyrittäisiin mahdollisimman tehokkaasti hyödyntämään (ks. esim, Jukajoki - ja Lapin kaivosfoorumi  –videot), paikallisten asukkaiden ulkoilu- ja virkistysalueet nähdään kaavoituspotentiaalina taloudellisesti tuottavammalle toiminnalle, mistä esimerkkinä Hietasaaren alue Oulussa, jossa kaupunki on suunnittelut muuttavansa Nallikarin alueella sijaitsevan Hietasaaren kaupunkimaiseksi alueeksi, johon tulisi Kaleva-teemaan erikoistunut ympärivuoden avoinna oleva huvipuisto. Tällainen suunnitelma tuhoaisi Hietasaaren omaperäisen lähiluonnon, vanhan huvilamiljöön ja hävittäisi ahkerassa käytössä olevat palstaviljelmät.

Kysymys, joka on tähänastisen tutkimusmatkailun aikana herännyt, on, että onko myös muita arvoja kuin vain taloudellisia, joiden pitäisi vaikuttaa päätöksenteossa. Esimerkiksi Oulussa Hietasaaren-Toppilan asukasyhdistys ja Hietasaaren palstaviljelijät ovat peräänkuuluttaneet ihmisen ja kulttuuriarvojen huomioimista Hietasaaren alueen tulevaisuudesta päätettäessä. Myös monet muut paikalliset asukasyhdistykset ympäri maan toimivat samassa tarkoituksessa. He haluavat yksinkertaisesti, että päätöksenteossa kuultaisiin enemmän paikallisia asukkaita. Asukasaktiivien- ja toimijoiden mielestä asukkaat, jos ketkä, tietävät parhaiten, mitä milläkin alueella oikeasti tarvitaan ja miten sitä voitaisiin kehittää siten, että ihmiset siellä viihtyvät ja voivat hyvin. Omalla toiminnallaan paikalliset asukasaktivistit pyrkivät aristoteelisen eetoksen mukaisesti tuottamaan hyvän/onnellisen elämän (εὐδαιμονία) edellytyksiä ja kyseenalaistavat kollektiivisessa päätöksenteossa dominoivan tenkis-taloudellisen arvopohjan ensisijaisuuden.

Ei pidä olettaa, että oma-aloitteinen kansalais- ja paikallisaktiivisuus pyrkisi korjaamaan rikki menneen, tai raiteiltaan vinksahtaneen, politiikan. Se ei ole sen tehtävä, eikä sen pidä ollakaan. Korkeintaan kansalaistoiminta voi tehdä näkyväksi virallisen politiikan puutteet ja ongelmakohdat, mutta näiden korjaaminen on niiden tahojen tehtävä, jotka politiikan alun perin rikkoivatkin. Se, mitä paikallinen asukastoiminta tekee, on että se tuo toisenlaista (paikallisempaa, ihmislähtöisempää ja moniarvoisempaa) arvopohjaa näkyville ja muistuttaa, että hallinto on asukkaita, ei taloutta varten. Tässä työssään asukasaktiivit voivat aivan hyvin toimia autonomisesti ja pyrkiä (lain puitteissa) tekemään itse sellaisia toimenpiteitä, jotka parantavat asuin- ja elinympäristön sekä asukkaiden viihtyisyyttä ja turvallisuutta. Totta kai on selvää, että myös kunta-/kaupunkipäättäjien kanssa voidaan yrittää yhteistyötä, jos niin halutaan. Yhteistyön mahdollistuminen kuitenkin edellyttäisi että:

  1.  päätöksentekijät miettisivät omat arvonsa uudelleen sekä kunnioittaisivat sekä ottaisivat huomioon asukkaiden paikallisen tiedon
  2. paikallista asukastoimintaa ei nähdä virallisen politiikan täydentäjänä ja pikku apulaisena, jolle voidaan sysätä julkisen hallinnon tehtäviä
  3. virallinen politiikka ymmärtää, että vilkas moniarvoinen ja –muotoinen kansalaisaktivismi on oleellinen osa tervettä hyvin toimivaa yhteiskuntaa
  4. kaikki päätöksentekoa kritikoiva toiminta ei ole aina turhanaikaista nillittämistä ja edistyksenvastaista kitinää