Julkaistu Kalevassa 3.8.2015

Kansalaisaloitteista on syntynyt viime päivinä vilkasta keskustelua. Keskustelua ovat virittäneet etenkin Paavo Väyrysen kansanäänestysaloite Suomen eurojäsenyydestä sekä aloite, jossa vaaditaan viime vuonna hyväksytyn sukupuolineutraalin avioliittolain kumoamista. Molemmat aloitteet ovat saaneet nopeasti kannatusta ja etenemässä eduskunnan käsittelyyn.

Aloitteet ovat nostattaneet esiin periaatteellisen keskustelun koko kansalaisaloitejärjestelmän mielekkyydestä. Jos keskenään ristiriitaiset ja populismilta tuoksahtavat aloitteet yleistyvät, menettääkö erinomainen, kansainvälisestikin huomiota saanut aloitekäytäntö uskottavuutensa?

Suomessa vuonna 2012 voimaan tulleen kansalaisaloitelain tarkoituksena oli tukea vapaata kansalaistoimintaa ja parantaa kansalaisten osallistumismahdollisuuksia hyödyntämällä suoran demokratian keinoja. Toisaalta uudistus haluttiin kytkeä osaksi edustuksellista järjestelmää ja siten vahvistaa kansalaisten uskoa edustuksellisen demokratian toimivuuteen.

Perustuslain mukaan kansalaisaloitteen tueksi vaaditaan 50000 kannatusilmoitusta, jotka tulee kerätä kuuden kuukauden kuluessa. Poikkeuksellista suomalaisessa aloitekäytännössä on mahdollisuus kerätä kannatusilmoituksia myös sähköisesti, mikä on helpottanut ja nopeuttanut nimien keräämistä. Toinen erityispiirre meillä on, että aloite voi olla muodoltaan varsin vapaamuotoinen toimenpide-ehdotus.

Debatti Väyrysen ja miehen ja naisen avioliittoa puolustavan aloitteen ympärillä kiteyttää mielenkiintoisesti kansalaisaloitejärjestelmän mahdollisuudet ja pullonkaulat. Kansalaisaloitteen tärkeimpiä ansioita on, että sen avulla poliittiselle agendalle voidaan tuoda sellaisia kansalaisten tärkeiksi kokemia arvokysymyksiä, joita puolueet mielellään välttelevät tuomasta esiin.

Tämä on avoimen ja moniarvoisen demokratian kannalta tärkeä periaate. Kansalaiset ovatkin ottaneet uuden vaikutusareenan innokkaasti vastaan. Oikeusministeriön ylläpitämän sivuston ja vaihtoehtoisen Avoin ministeriö -sivuston kautta on tehty parin vuoden aikana useita satoja aloitteita, joista eduskunnan käsittelyyn on toistaiseksi edennyt kuusi.

Toisaalta on tärkeää ymmärtää, että kansalaisaloitteet eivät synny tyhjästä vaan heijastavat yhteiskunnassa esiintyviä intressejä ja erilaisia tavoitteita, jotka kamppailevat keskenään. Kansalaisaloitejärjestelmä on omalta osaltaan tuonut politiikan takaisin politiikkaan - joskin se on samalla mahdollistanut sen, että myös yksittäiset poliitikot voivat käyttää aloitetta oman agendansa ajamiseen. Tätä mahdollisuutta laki ei estä, mutta kansalaisilla on aina lopullinen valta arvioida, millä tyylillä tehtyä politiikkaa he ovat valmiita kannattamaan.

Eduskunnan tehtävänä on punnita aloitteiden yhteiskunnallinen merkittävyys ja yhteensopivuus muun lainsäädännön kanssa. Kansanedustajien tahtoa ja taitoa tässä pohdinnassa ei ole syytä epäillä, eikä kansalaisten tarvitse pelätä lainsäädännön muuttumista tuuliviirimäiseksi tempoiluksi milloin minkin aloitteen puolesta.

Hallitusohjelman ja -politiikan vaikutusta kansalaisaloitteiden käsittelyyn eduskunnassa kannattaa silti seurata tarkalla silmällä. Jos jo hyväksyttyjen aloitteiden toimeenpanoa ryhdytään hallituksen toimesta myöhemmin torppaamaan, seuraukset voivat olla hankalia niin perustuslain kuin politiikan yleisen uskottavuudenkin kannalta. Tässä suhteessa hallitusten kannattaa olla varovaisia. Kansalaisten luottamus politiikkaan on jo nyt vakavasti veitsenterällä.

Se miten merkittäväksi osallistumisen ja vaikuttamisen kanavaksi kansalaisaloite lopulta muotoutuu, on pitkälti eduskunnan omissa käsissä. Aloitteiden tekijöiden näkökulmasta tärkeämpää kuin lakien muuttaminen saattaa olla mahdollisuus tulla julkisesti kuulluksi ja vakavasti noteeratuksi. Esimerkiksi Skotlannissa, jossa on käytössä kansalaisaloitetta vastaava vetoomusjärjestelmä, on havaittu, että kansalaisten poliittista järjestelmää koskevan luottamuksen kannalta merkittävintä ei ole se, meneekö vetoomus läpi, vaan se, onko asia saanut parlamentissa asianmukaisen käsittelyn.

Kansalaisaloitteista on nopeasti muodostunut tärkeä ja suosittu areena käydä poliittista debattia, ja sitä varmasti hyödynnetään jatkossakin. Tutkimuksen näkökulmasta on mielenkiintoista seurata esimerkiksi sitä, millaisia aloitteita Sipilän hallituksen talouskuripolitiikka aikanaan poikii. Mitä vakavampia yhteiskunnallisia, sosiaalista eriarvoisuutta lisääviä seurauksia julkisen talouden leikkauksilla on, sitä todennäköisemmin aloitejärjestelmää käytetään kansalaisyhteiskunnan aktivoimiseksi kuripolitiikkaa vastaan.

Tiina Rättilä, Jarmo Rinne