Kuntasäpinää 2015 Paikalliset asukasaktiivit kansanvallan edustajina –tutkimuksen aineisto kerättiin kevään ja alkukesän aikana. Tuolloin ei ollut kenenkään tiedossa, että Suomen tilanne (niin poliittinen kuin henkinenkin) sekä asenneilmapiiri muuttuvat ja kiristyvät niin rajusti ja radikaalisti kuin mitä loppukesän ja alkusyksyn aikana on tapahtunut. Muutokset ovat niin endogeenisia (sisäsyntyisiä) kuin eksogeenisia (ulkosyntyisiä). Endogeenisista syistä merkittävin on ilman muuta se, että hallitus on alkanut täysimääräisesti käyttää sille edustuksellisen demokratian mekanismin välityksellä annettua mandaattia toimeenpanovallan käyttöön. Hallitus on määrätietoisesti lähtenyt ajamaan tiukkaa talouskuripolitiikka ollen valmis toteuttamaan päämääriään vaikkapa pakottavalla lainsäädännöllä. Sipilän johtaman hallituksen politiikka on saanut palkansaajajärjestöt takajaloilleen ja jopa lietsonut eripuraa niiden ja hallituksen suhteisiin. Talouden epävarmat tulevaisuudennäkymät ja huoli omasta selviämisestä ovat omiaan edesauttamaan omaan itseensä käpertymistä ja luomaan kärjistyvän vastakkainasettelun asenneilmastoa.  

Itseensä käpertyminen ei kuitenkaan oikein onnistu, sillä samaan aikaan myös toinen ennakoimaton kriisitilanne on eskaloitunut ennenäkemättömiin mittoihin. Suomeen on kohdistunut sellainen turvapaikanhakijoiden virta, ettei siihen mitenkään oltu osattu varautua. Valtiovalta ja järjestötoimijat ovat joutuneet toimimaan alimitoitettuine resursseineen pitkälti ad hoc – ja ex tempore-pohjalta improvisoiden ratkaisuja kulloinkin kohtaamiinsa ongelmiin. Mistään suunnitelmallisesta ja hallitusta toiminnasta ei oikein voi puhua. Silti turvapaikanhakijoita kohtaavat viranomaiset ja järjestöt ovat suoriutuneet erinomaisesti uskomattoman vaikeassa tehtävässään.

Turvapaikanhakijoiden runsaslukuinen saapuminen maahamme on myös nostanut pintaan paikallisen asukasaktivismin näkökulmasta mielenkiintoisia ilmiöitä; nimittäin sen miten paikalliset asukkaat suhtautuvat pakolaisiin ja turvapaikanhakijoihin ja ennen kaikkea sen, millaiseksi toiminnaksi pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden aiheuttamat reaktiot paikallisaktivistien toimesta muodostuu. Yhtäältä reaktiot turvapaikanhakijoiden hätään on laukaissut valtaisan halun auttaa ja osallistua ongelmanratkaisuun. Pikavauhdilla perustetut hätämajoitustilat saavat merkittävää apua toimintaansa vapaaehtoisilta avustajilta, SPR:n konttikeräyksiin virtaa vaatteita ja käyttötavaraa ja eräät ihmiset ovat alkaneet majoittaa turvapaikanhakijoita jopa omiin koteihinsa. Toisaalta reaktiot turvapaikanhakijoihin ovat olleet myös vastakkaisia. Pakolaisiksi lähteneitä on moitittu sitä, että he ovat lähteneet pakoon konfliktia eivätkä jääneet puolustamaan omaa maataan. Toinen suosittu väite on, että pakolaiset ja turvapaikanhakijat ovat tulleet tänne paremman elintason ja hyvien sosiaalietuuksien perässä, toisin sanoen uskotaan, että pakolaiset ovat tulleet hyväksikäyttämään hyväuskoisia hölmöjä suomalaisia. Rajoja on vaadittu kiinni ja pakolaisten pikaista lähettämistä takaisin sinne mistä ovat tulleetkin tai ainakin siihen EU-maahan, johon he ensimmäiseksi saapuivat. Äärimmillään toiminta on kärjistynyt suoranaisiksi väkivallanteoiksi tai väkivaltaisten tekojen yrityksiksi joillakin paikkakunnilla. Myös äärijärjestöjen, kuten Suomen Sisu, jäsenmäärät ovat lyhyessä ajassa kasvaneet nopeasti.

Kuntasäpinää 2015 tutkijoilta on viimeaikoina tiedotusvälineiden yhteydenotoissa kyselty turvapaikanhakijoiden tilanteesta ja sen aikaansaamasta kärjistyneestä jakolinjasta kansalaisten mielipiteissä ja asenteissa. Alle on koottu muutamia keskeisiä pointteja siitä, mistä tällainen mielipiteiden vastakkainasettelu oikeastaan kertoo. Toisaalta se voidaan nähdä kertovan siitä, että osalle (uskoakseni suurimmalle osalle) turvapaikanhakijoiden tilanne näyttäytyy inhimillisenä hätätilanteena. Turvapaikanhakijat nähdään uhreina, jotka ovat joutuneet jättämään entisen elämänsä ja ovat sellaisessa asemassa, että heitä pitää auttaa. Suurin osa kansalaisista ei silti välttämättä itse kovinkaan aktiivisesti ala toimia pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden auttamiseksi, mutta ei silti syyllistä heitä heidän tilanteestaan tai asemastaan. Kuitenkin merkittävä osa paikallisesta asukasaktivismista suuntaa toimintaansa juuri auttamispyrkimyksin pyrkien lievittämään käsillä olevaa akuuttia kriisiä.

Silti edelleen on myös se toinen äänekäs turvapaikanhakijoita kritikoiva, syyttävä ja uhkaileva puoli. Aiemmat maahanmuuttoa vastustaneet tahot ovat terhakoituneet ja saaneet lisää vettä oman puppugeneraattorinsa pyörittämiseen. Pakolaisten Suomeen tuloa vastustavat tahot pyrkivät ottamaan tilanteesta kaiken hyödyn irti mm. lietsomalla ihmisten pelkoja siitä, miten asuinalueen turvattomuus ja häiriöt lisääntyvät turvapaikanhakijoiden vuoksi. Erityinen huoli näyttäisi olevan nuorten tyttöjen turvallisuus. Sillä seikalla, että poliisi on useassa eri tiedotusvälineessä todennut, ettei turvapaikanhakijoiden majoituskeskusten liepeillä ole normaalia enempää esiintynyt ongelmia, ole ollut minkäänlaista vaikutusta maahanmuuttovastaisten tahojen propagandaan.

Toinen suosittu argumentti turvapaikanhakijoita vastaan on, että heidän auttamisensa on nähty olevan pois suomalaisten vähäosaisten auttamisesta. Syrjäytyneiden, asunnottomien tai minimitoimentulolla kituuttavien ihmisten asioiden hoito (lue hoitamattomuus) on yksinkertaisesti häpeällistä hyvinvointivaltiossa, tätä ei voi kiertää eikä kieltää. Toisaalta on vaikea ymmärtää, miten toisten vähäosaisten ja kurjassa jamassa olevien asettaminen vastakkain oman maan vähäosaisten kanssa parantaa suomalaisten syrjäytyneiden oloja tai asemaa. Suomen omien syrjäytyneiden ongelmat ovat olleet pitkään tiedossa, muttei niitä ole tarmokkaasti haluttu hoitaa vaan ajettu ihmisiä leipäjonoihin. Tässä tilanteessa maahanmuuttovastaisten huoli suomalaisista avuntarvitsijoista kalskahtaa falskilta ja tarkoitushakuiselta. Sen sijaan ne henkilöt, jotka nyt netissä räyhäävät turvapaikanhakijoiden syrjäyttävän suomalaisia avuntarvitsijoita, voisivat osoittaa aidosti olevansa heidän asiallaan ja alkaa toimia asian puolesta vaikkapa ottamalla mallia niistä, jotka ottavat turvapaikanhakijoita koteihinsa. Lisäksi syrjäytyneet sydämenasiakseen ottaneet voivat järjestää keräyksiä, joko rahaa tai vaatteita/käyttötarvikkeita, ja jakaa keräyksen tuoton oman paikkakuntansa vähäosaisille. Yhteiskuntarauhan kannalta tällainen toimeliaisuus olisi varmasti suotuisampaa ja kannatettavampaa kuin netissä propagandan levittäminen taikka Ku Klux Klan-viittojen kanssa hölmöily – rikollisista väkivallanteoista puhumattakaan. Monimutkaisten asioiden yksinkertaistaminen ja turhanaikainen vastakkainasettelu ei palvele mitään hyvää taikka jaloa asiaa.